Räppärin kanssa kävin torstaina ratsastamalla kävelylenkin ja otin pienen pätkän ravia, että näki missä kunnossa jalka on. Hevonen ei ontunu enää yhtään, joten säikähdyksellä onneksi selvittiin. Räppäri oli jo silloin ihan täpinöissään, kun ei oltu kunnolla ajettu vähään aikaan.
Tänään sitten lähdin ensimmäistä kertaa melkein viikkoon ajamaan ja poni painoi ohjalle ihan kivasti, mutta onneksi rauhoittui, kun tajusi ettei pääse kovaa menemään vaikka kuinka yrittäisi. Kävin sillä pitkän hölkkälenkin, vielä jalkaa silmällä pitäen. Hyvin meni, eikä jalka reagoinut ajoon mitenkään.
Varsankin kanssa touhusin vähän tänään. En ole vielä totuttu sanomaan sitä millään lempinimellä, että saa nähdä onko se minulle kuinka kauan "Varsa"! Talutuksessa jo menee aika kivasti, kun yksin taluttaa, mutta jos Lempi menee edellä niin silloin on mamman perään kiire. Vaihdoin sille uuden Isojen Heppojen -riimun. Kasvaa se vaan niin nopeaa, kohta joutuu jo vieroittamaan. Noh, kohta on uusi pikkunen tallissa, toivottavasti ei yhtä karkaileva kuin tämä :D
![]() |
Räppärillä on ollut aika kuivat ruununrajat, joten niitä on pitänyt rasvailla, ettei putsi hierrä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti