Eilen oli tarkoitus vain kotona ratsastaa tänään Piirto ennen huomista strattia, mutta Likkaa piti käyttää radalla, joten menin ensimmäistä kertaa itse hiitin selästä käsin. Ei kyllä hermostuttanut yhtään, vaikka oli sellainen aavistus, että kovaakin voidaan mennä. Laitoin ihan kolmipalat suuhun, kun ajattelin, että niillä pärjätään vaikka kaverikin on mukana. Sekinkin jätin roikkumaan, jos sen lämmittelyn jälkeen olisi laittanut paikalleen, mutta en loppujen lopuksi edes muistanut laittaa paikalleen ollenkaan.
Ensimmäinen lämmittelykierros meni ihan ok, ja sai löysin ohjin mennä Likan perässä, mutta toisella kieroksella alkoi jo painaa, ja kerran meinasi lähteä ihan lapasesta. En uskaltanut antaa mennä, kun en osaa olla yhtään varma omasta kunnostani, että kuinka kauan jaksaa istua kevyessä istunnassa ja pidättää samaan aikaan. Sain sen kuitenkin hallittua loppujen lopuksi ja käännyin vastasuuntaan hölkkäämään Likan hiitin ajaksi. Kun Likka jäähdytteli, ratsastin Piirrolla yhden 1000m hiitin ja todella loistavasti onnistui. Oli se jo vähän liiankin rauhoittunut, kun ei ollut kaveria kiinni otettavissa, mutta itselle jäi kyllä hyvä fiilis. Ensi kerralla otetaan vähän kovemmat kuin kolmipalat mukaan, niin pysyy poni hallinnassa pikkaisen paremmin.
Olin myös positiivisesti yllättynyt omastakin kunnostani, kun jaksoin ajaa yhtäjaksoisesti pidemmänkin ajan. Tästä se lähtee :D
Räppärillä kävin ajamassa kävelylenkin, kun se jo niin monta päivää on norkoillut portilla pidemmän lenkin puutteessa. Lauantaina kun käytiin Aliisan kanssa kävelyttämässä ja Paavo ajoi samaa matkaa oriilla kotiin oli Räppärissäkin pitelemistä, kun niin paljon virtaa kertynyt, että kilpaa olisi pitänyt kävellä. Leppoisa lenkki jarrukärryillä tehtiin ja kohta voi jo laittaa vähän painettakin kärryyn, kun kolmen viikon kävelytyskuurista on jäljellä enää viikko, jonka jälkeen siirrytään pieniin hölkkälenkkeihin. Oli jo ikävä sitä Räppärin kärryillä istumista, kun ei ole moneen viikkoon ajanut.
Suviitan maha vain kasvaa, mutta ainakaan maidontuotanto ei ole vielä edes kunnolla aluillaan, mutta onhan tässä pari viikkoa vielä aikaa.
Sain kesätöitäkin, vaikka kerkesin jo luulla, ettei minua mihinkään oteta. Työaika on 8-12, joka on juuri nappi, koska kerkeää hyvin tehdä loppupäivän mitä vain. Jos se kesä alkaa omissakin silmissä nyt kirkastumaan. :)
Ps. Kunkkareihin enää 69 päivää!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti