keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Luukku 18

Matkalla hevosmieheksi part 1



Ihan pienestä pitäen pappa kutsui minua Hevosmieheksi. Silloin korjailin asiaa "minä en ole mies", mutta nyt en muuta termiä edes osaisi sisäistää. Pappa nosti minut aina hevosten selkään ja kävelytti ympäri pihaa, mikä oli aivan mahtavaa. 



Kun kasvoin, pääsin tätini Jaanan mukana Paavon tallille Sieviin ratsastamaan. Siellä oli sellainen todella pieni pörröinen shetlanninponi nimeltä Gamlin (en edes ole varma miten se kirjoitetaan). Aloin käymään useasti Jaanan mukana siellä ja sain ratsastaa isommillakin hevosilla ajan mittaa.


Muistaakseni samoihin aikoihin sain oman ponini Philiphin. Sitä en tiheään päässyt hoitamaan, mutta kun pääsin, niin kauan sitä puunailin. Joskus jopa pääsin kunnolla ratsastamaan maastoon, kun mummo lähti kävelemään vierelle. Philiph oli todella kiltti, ainut ongelma sen kanssa oli kavioiden huolto. Silloin se oli ihan madoton.. Poni myytiin, enkä siitä ole sen koommin saanut tietoa.


Hevosia minulla on ollut omia kaksi, joiden kanssa toimin vähän samalla tavalla kuin ponin, tai niitä yleensä hoidin, kun pappa treenasi ne. Lovely Moment ja Highlight Legend (en ymmärrä, miten olen osannut sen nuorempana kirjoittaa virheettömästi, kun nytkin muistan sen!) olivat molemmat nimilläni saman aikaisesti. Highlight Legend on nimissäni vieläkin, kun se lopetettiin kotona. Lovely Moment oli tarkoitus astuttaa, mutta se ei tullut kantavaksi, joten se myytiin. 

Lovely Moment
Tämän jälkeen en olekaan hevosta omistanut. Yhden olen meinannut saada, kun olin 5. luokalla ja siitä olin todella maassa, kun suunnitelmat muuttuivat. Muistan hevosen vieläkin ja mielestäni se oli maailman hienoin lämminverinen, minkä olen itse nähnyt! Mietin kauan sen nimeä, koska minulla ei siitä ole edes kuvaa muistona, mutta yht'äkkiä nimi bongasi esille päivän aikana. Se oli Roswell! Minua vieläkin harmittaa vietävästi, etten saanut siitä yhtään kuvaa, eikä siitä ole missään muuallakaan mitään tietoja..

Tottakai minulla oli pieni tauko yhdessä välissä, en käynyt ratsastustunneilla vaan hoidin vain satunnaisesti pappan hevosia, mutta kun Paavo perusti tallin, muuttui homma ihan täysin.

Ensimmäinen hevonen joka Paavolle tuli, oli Tiitli. Sain aluksi hoitaa sitä koulun jälkeen, mutta pian pääsin kärryille ja ajoinkin ihan itsenäisesti sitä monta kertaa viikossa. Tiitli oli todella napakka tamma, sain siltä jopa kerran mojovan potkun reiteen, kun olin kaatamassa sille kärryjä perään. Tiitlistä kuitenkaan ei ollut ravihevoseksi, joten se lähti.

Sen jälkeen onkin ollut monenmoista hevosta tallissa ja määrä lisääntynyt, sekä olen kaikenlaisia suomenehevosia päässyt ajamaan. Ajajana olen kehittynyt paljon ja myös ratsastajana. Ravihevosilla ratsastaminen on joskus hermoja raastavaa, mutta niiden kanssa se taito kehittyy, sen voin kertoa! Tunteja päivässä on ollut joskus liian vähän, kun on omistautunut hommalle niin paljon, mutta kyllä se on kannattanut. 

Tässä on tällainen pieni pintariipaisu matkasta..


2 kommenttia:

  1. Mikä tuo tumma lämppäri on?
    Ja on se poni ihan kirjoitettunakin Gamlin! Näin Gamlinin vielä aika vanhana pappana, kyllähän se tais kolmikymppinen olla =) On tästä nyt jo joku vuosi, kun se on lopetettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole yhtään varma noista nimistä, pitää ottaa huomenna selvää kun mummo tulee käymään ;) kirjoitan ne kuvateksteihin vaikka!

      Poista