Luukku 21

Mitä muuta harrastat hevosten lisäksi?

Meillä kaikki harrastaa ja kilpailee joissakin lajeissa. Äiti juoksee pitkiä matkoja, ei kilpaa mutta omaksi ilokseen, iskä pelaa pesäpalloa maakuntamiehissä kesäisin aina kun kerkeää ja juoksee äidin kanssa, Inka hiihtää kilpaa ja on tällä hetkellä Sotkamon Urheilulukiossa hiihtolinjalla, Kasperi pelaa jalkapallo- ja pesisjoukkueessa sekä heittää keihästä, Rasmus hiihtää, pelaa jalkapalloa ja pesistä ja yleisurheilee.

Olen aijemmin harrastanut ja kilpaillut monissa eri lajeissa: hiihdossa, yleisurheilussa (eniten keihäässä) ja pesäpallossa. Kun aloin käymään tallilla tuli aika hieman tiukemmaksi. Vielä kuudennella luokalla harrastin kaikkea, mutta kun menin yläasteelle jäi hiihto ja yleisurheilu vähemmälle. Toki kävin jokusen kisan hiihtämässä talvella, mutta kaikki aika meni melkin tallilla enkä enää illalla jaksanut lähteä treenaamaan.

Kahdeksannella luokalla jäi jo kaikki muu, mutta pesäpallo on ollut se laji, joka on aina ollut todella tärkeä.

Aijemmin pelasin pesäpalloa Toholammilla. Olen pelannut F-junnusta asti, eli muistaakseni kakkosluokkalaisesta(?). Toholammilla pelatessani omat vanhempani johtivat joukkuetta. 

Kaksi viime vuotta olen pelannut Kinnulan Kimmoissa C-tytöissä, viime vuoden yli-ikäisenä. Olemme pelanneet sarjassamme kumpanakin vuotena kolmansiksi, mikä on todella mahtavaa!

Joka vuosi olen päässyt oma ikäisistäni Itä-Länsi peliin pelaamaan, viime vuosi oli poikkeus, koska pelasin yli-ikäisenä ja siellä kaikkien joukkuepelaajien pitää olla oikean ikäisiä. 

Itä-Länsi on sellainen peli, johon kerätään kolme/neljä parasta pelaajaa joka piirin joukkueesta ja he pelaavat vastakkain. Idän puolella asuvat vastaan Länsipuolella asuvat. Se on todella hyvä tapahtuma.

Pesäpallo on aina ollut sellainen laji, jossa tunnen itseni hyväksi ja varmaksi. Toki joukkueen vaihtaminen oli iso askel ja vähän tuntui horjuttavan, kun rupesi miettimään että olenkohan nyt tarpeeksi hyvä, mutta meillä oli todella hyvä joukkuehenki ja kaikki kannustivat toisia, vaikka tuli virheitä. Pesäpallossa myös huomaa ihmisistä sen, ovatko he hyviä kommunikoimaan toisten kanssa, pystyvätkö he nielemään toisen epäonnistumisen ja olemaan iloisia onnistumisesta, vaikka se ei ole oma. Eihän se näillä nuorempien tasoilla ole/ pitäisi olla yhtä totista kuin tuolla superpesiksessä, mutta on niitäkin joukkueita, joissa se tiimityö ei ole kunnossa.

Viime kaudesta muistan sen mahtavan tunteen, kun pelasimme Kajaanissa, jonka joukkue oli todella kova. Edellisen pelin olimme kotikentällä hävinneet ja meiltä puuttui tähän peliin pelaajia. Voitimme yhden vuoroparin, mikä oli meille yhtä kuin koko pelin voitto. Yksi niistä mahtavista hetkistä :)