Ihmissuhteet:
01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen, vaikka kuinka monta. Tällä hetkellä tunnen itseni todella onnelliseksi ystävien suhteen, joita sain koulun alkamisen yhteydessä.
02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Aloitin blogin kirjoittamisen, se on ollut yksi kauan suunnitelluista jutuista ja vihdoin sen uskaltauduin tekemään. Pidin myös kesällä ensimmäistä kertaa pesäpallokoulua, mikä oli todella mukavaa. Toivottavasti saan mahdollisuuden siihen myös ensi kesänä, vaikka nämä työharjoittelut ovatkin aika päällekäin...
03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
En ole.
04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Parhain oli tietysti Lahjan syntymä, josta on yihuomenna tasan vuosiii!!!! Yksi onKannuksen raveista, kun Räppäri juoksi hienosti toiseksi. Se oli aika mahtava tunne! Toinen oli myös koulun aloitus, mitä stressasin todella paljon ja aivan turhaan!
Minä:
01. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
En osaa itse tähän niin selvästi vastata, mutta olen varmasti. Tunnen ainakin itseni varmemmaksi ihmisenä ja aijemmin pelkäsin paljon ihmisten mielipiteitä, mutta tällä hetkellä olen kyllä tyytyväinen itseeni, enkä pelkää olla oma itseni.
02. Oletko lihonut?
En ole käynyt puntarissa, mutta uskon ainakin. Koulussa ollessa saa ruokaa vähän liikaakin, ja se on vielä hyvää :D
03. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En ole
04. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En ole ollut koskaan yksin elokuvissa.
05. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Noup, vaikka tatuoinnin haluaisin!!
Random:
01. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
En voi sanoa vain yhtä, koko oma kouluporukka on ollut paras tuttavuus!
02. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En ainakaan muistaakseni tehnyt mitään uudenvuodenlupausta...
03. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Isän veljen vaimo.
04. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi ole.
05. Missä maissa kävit?
Ööm, en ole kerennyt tänä vuonna käymään missään kauempana, harmi..
06. Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013?
Ehkä hevosten kanssa hyviä tuloksia, tuli sellaisia vuonna 2013, mutta jotain todella ikimuistoista :)
07. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
Kuninkuusravit 27-28.7.2013
08. Mikä oli vuoden 2013 suurin onnistuminen?
Varmaan se, kun alkoi Lahjan kanssa ajolle opetus ja se sai ensimmäistä kertaa kärryt peräänsä
09. …ja suurin epäonnistuminen?
Olisiko tämänhetkinen tilanne Lahjan kanssa, kun jalka on huonona. Ei mikään epäonnistuminen, mutta tuntuu pahalta, jos se onkin pahempaa, kun nyt ollaan jo päästy näin pitkälle..
10. Kärsitkö vammoista?
En mistään merkittävistä.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Varmaan ravikypäräni. Ennen en ajaessa paljon käyttänyt kypärää, mutta oma kypärä tuntuu tällä hetkellä todella mukavalta ja haluan laittaa sen aina päähän kun ajan. Se on niin mukavan lämmin ja istuva kun siinä on niskalämmitin ::)
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Monenkin, kaikkien läheisten, jotka ovat kannustaneet minua ja muita tuttujani!
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
En nyt voi sanoa ketään tiettyä, mutta on ollut sellaisiakin hetkiä.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Varmaankin kuninkuusraveihin ja koulutavaroihin kuten kypärään, kenkiin, ajovaatteisiin jne, tai vanhemmat maksoivat koulutarvikkeet, mutta niihin meni rahaa.
15. Mistä innostuit eniten?
Varmaan joulusta? Innostun pikkuasioista todella paljon, kuten jonkun ihmisen tapaamista pitkästä aikaa. Jos homma menee pilalle tai ei onnistu, olen jonkin aikaa todella vihainen tai pettynyt..
16. Vuoden 2013 ihmiset:
Kaikki ihanat!<3
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Paljon onnellisempi!
18. Lihavampi vai laihempi?
Lihavampi (?)
19. Rikkaampi vai köyhempi?
Juuri tällä hetkellä olen rikkaampi, mutta olin varmastikin viimevuoden huomattavasti rikkaampi koko ajan, kun sain vielä lapsilisän. Opintotuki ei ole mikään kerskumisen iso...
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Varmaan käydä ihmisten ilmoilla enemmän? Olen aika kotihiiri enkä jaksa lähteä mihinkään. Vaikka, eihän minua ole mihinkään erityiseen kutsutukaan, mutta olisi muutenkin voinut :D
21. …entä vähemmän?
Mm, Varmaan kuluttaa rahaa kaikkeen turhaan :')
22. Miten vietit joulun?
Kotona perheen kanssa.
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En tykkää miettiä noloja tilanteita tai mitään saman takaisia, koska niitä olisi aivan liikaa :D24. Rakastuitko vuonna 2013?
Enpä oikeastaan..
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtäkään!
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Vampyyrin päiväkirjat. Olen ihan koukussa koko sarjaan, olen ollut jo monta vuotta. Seuraan sarjaa Amerikan tahtiin netistä.
7. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Ei minulla ole sellaista henkilöä, jota vihaan vihaan. En pidä kaikista, mutta pystyn kaikkien kanssa olemaan tekemisissä pakollisissa tilanteissa.
28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Häpeän tätä vastausta, mutta en yhtään. Mutta ensi vuodeksi minulla on ainakin yksi kirja! Sain joululahjaksi toivomani Stay Strong -kirjan ja en malta odottaa että se jo tulisi, kun ei vielä jouluksi kerennyt pakettiin!!
29. …entä musiikillinen löytö?
Kuuntelen paljon musiikkia ja vuoden aikana on ollut paljon löytöjä :)
30. Mitä halusit ja sait?
Paljon kouluun liittyviä juttuja
31. Mitä halusit, muttet saanut?
Varmaan Räppäriä Kaustiselle :D
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Grown Ups 2, aivan mahtavan hauska!
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin kesätöissä ja myöhemmin kävimme kaupungilla
34. Ketä kaipasit?
Joitan ystäviä, joihin ei ole ollut paljon yhteydessä
35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Harrastuksen!
Niinja tuli kysymyksiä, että miten nyt jo koulu on alkanut, mutta siis koulu ei ole kokonaan alkanut. Minulla alkoi puolen muun luokan kanssa loma aijemmin, joten nyt tulemme viikkoa aijemmin pitämään huolta hevosista, kun aijempi ryhmä piti sen ajan kun me olimme joulua aikaisemman viikon lomalla. Jos tuosta nyt saa jotain selvää, mutta siis oikein KOULU koulu alkaa ensi viikolla tiistaina.
Nyt voisi harkita nukkumista, kun viime yö meni stressatessa sitä, että heräänköhän aamulla kelloon :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti