sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kevätajeluja

Alkaa oikein kunnolla huomata, että nyt se kesä alkaa lähestyä. Ajoreissun jälkeen ei enää naama pysy puhtaana ja hokit vähän hidastavat vauhtia hiekkatiellä. Perjantaina oli aamulla englannin koe ja pääsin koulusta jo ennen yhtä. Iskä tuli sitten hakemaan suoraan koulusta ja ajoin asuntolalle hakemaan tavarat ja sitten kotiin.
Illalla kävin vielä ajamassa Räppärin ja ratsastin Piirrolla pitkästä aikaa ravivetoja ihan tiellä. Laitoin sille sekin, ajosuitset ja monteohjat. Pappa oli yllättävän rauhallinen, ravailtiin Rasmuksen ja Kasperin mukana, kun he olivat juoksulenkillä. Välillä Rasmus halusi kisata Piirron kanssa ja otettiin lähtöjä! :D Mutta hyvin jarrut toimivat, eikä tarvinnut pitkiä jarrutusmatkoja.
Räppäri meni ihan mukavasti myös, pitää vain saada nuo hokit pois ja etukavioita lyhennettyä reilusti niin voidaan kunnolla taas juosta.

Tänään Likka juoksi Tornioissa, Tykki lähti samalla kyydillä kokonaan pois, en itse lähtenyt mukaan, mutta kävin päivällä tallilla antamassa heiniä ja ajamassa Räppärin. Likka juoksi hienosti 3. eli mukavalla mallilla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti