Viikko taas vierähtänyt, tuntui jopa nopealta. Varmaankin siksi, että viime viikko onkin ollut iltapäivien kanssa toimeliasta. Maanantaina tulin vasta viimeiselle tunnille kouluun hammaslääkärin takia, tiistaina oli harjoitusravit, joissa oltiin työntekijöinä ja torstaina käytiin muiden opistoporukoiden kanssa kokkolassa syömässä ja teatterissa, jonka koulu tarjosi. Se oli opistolaisille jokin kulttuurireissu, mutta pääsimme Veeran kanssa kuokkimaan. Reissusta on tulossa video, joten jääkää odottamaan!
Perjantaina tajusin vasta iltapäivällä, että hei, täällähän on myöhäänkin valoisaa. Tallilla en sitten enää kerennyt käydä Mikken lenkittämisen jälkeen, jos vaikka ensi perjantaina.
Lauantaina oli aivan ihana auringonpaiste ja pakotin Kasperin kuvaamaan. Piirron kanssa olin suunnitellut taas laukkavetoja pellolla. Se oli saanut takakengät takaisin, tai kultakengät taakse, eli hokkeja takana ei enää ollut, mutta pellolla mentäessä se ei onneksi haitannut. Pelto oli vähän pehmeä ja mietinkin, että uskaltaako täällä mennä, Piirron tietäen voi tulla olemaan kaatumisvaara, kun se tekee hienon täyskäännöksen ja nostaa laukan.
Päätin sitten alussa tehdä yhdenohjan pysähdyksiä jonkin verran ja sen jälkeen pappa oli kyllä todella rauhallinen. Menin vielä aluksi vähän ympyrällä ravia ja hämmästyin, kun sai ihan rennosti istua kyydillä ja hevonenkin ravasi mukavaa pikkuravia.
Laukan kanssa piti olla varmana, että se nostaa laukan vasta suoralla ja senkään päätöksen kanssa ei ollut mitään ongelmia, ehkä se on jo niin viisas hevonen, että se tajuaa, milloin pitää olla oikeasti kunnolla. Se jopa pysähtyi aina ennen päätyä! Piirto laukkasi mukavasti monta vetoa ja sai huomata, että kunto on kohonnut huomattavasti. Kotiin mentäessä se ei ollut edes kovasti hikinen. Paavokin sanoi, että se alkaa ajaessakin tuntua todella hyvältä, jos nämä laukkavedot on vähän auttaneet asiaa(?). Mitään ei kuitenkaan uskalla sanoa, nähdään vasta seuraavassa startissa.
Räppärin ajoin ja otin vähän reippaampaa vetoa, kun tie niin salli. Se alkaa koko ajan parantaa raviaan, joten eiköhän tämä tästä. Nyt se alkaa olla jo sen verran parempi, että jos se seuraaviin harkkareihin pääsisi. Jos se vaan pysyy samanlaisena. Tänään näkee, kun käyn uudelleen ajamassa, että onko ajo vaikuttanut hyvin pai pahasti!


kivoja kuvia :>
VastaaPoista