Tänään käytiin lenkki Pihtiputaan paikallisraveissa, joissa Räppäri ja Piirto starttasivat. Viime sunnuntaina käytiin puttejen kanssa hiitillä Lapinkairassa ja Räppäri meni ihan mukavan pirteästi eteenpäin, Piirto vähän hölkkäili perässä, sillä ei ollut niin intoja silloin mennä, mutta Räppärin kanssa jäi ihan hyvä mieli.
Aamulla kymmenen aikaan liikkeelle kohti Pihtipudasta, missä oltiin paikalla yhdentoista jälkeen. Räppäri juoksi toisessa lähdössä numerolla 13, Piirrolla oli yhdeksäs lähtö ja numero 4. Tällä kertaa Räppärikin oli ottanut iloisemman mielen ravireissulle ja oli mukavan pirteä ravipaikalla. Ei se nyt mitään suurta revitellyt, mutta kuopi (hahah, hurjan villi). Lämmitys oli tarkoitus olla lyhyt ja napakka, mutta muuten paljon kävelytystä ja näin sen teimmekin. Lämmitys näytti ihan hyvältä, ei mitään pahempia moittimisia, vähän oli jäykkä ohjastajan mielestä, joten kävelytin sitä paljon lämmityksen jälkeen ja ennen starttia.
Startti meni todella hyvin, vaikka tulokset näyttävätkin tylsiltä, niin itse en voinut olla hymyilemättä, se juoksi puhtaasti ja porukassa muiden kanssa, otti 60m takamatkalta muut kiinni ja nousi jo kolmanneksi yhdessä vaiheessa. Lopussa se kuitenkin taipui vasta seitsemänneksi. Ohjastaja sanoi, että helposti juoksi, mutta vauhtia vei oikealle ohjalle painaminen, eli hammastarkitusta siis! En voisi olla tällä hetkellä yhtään ylpeämpi tuosta mussukasta! Startin jälkeen huomasi, ettei startti ottanut päähän, vaan heppa oli iloisen pirteä myös jälkeenpäinkin. Räppärin kanssa on mukava reissata raveissa, kun se osaa itsekin nauttia hienosta päivästä :)
Piirron lämmitys oli kuudennen lähdön jälkeen. Siitä ei mitään erityistä kommenttia tullut, vain että hyvin juoksee kuten yleensäkin. Piirto starttasi hyvin, lähti ohjuksena voltista ja otti takamatkalta muut kiinni ensimmäisessä kurvissa. Ruuna juoksi yllättävän hyvin, se otti vauhteja myös toisella kierroksella, vaikka luovuttikin ihan maalisuoralla ja jäi neljänneksi. Positiivista kuitenkin, että se yritti noinkaan pitkälle!
Kuvia ei raveista ole, kun itsellä oli niin kamala kiire koko ajan, ettei kameraan edes kerennyt koskea missään vaiheessa, jos jollakin on kuvia niin voi huikata tännepäin!
Kotona vielä ajoin Chilin, ensin oli tarkoitus lähteä yksin, mutta Paavo lähti kuitenkin vielä kyydille, jos tuleekin jotain. Alussa tamma ei oikein oli halunnut lähteä mihinkään, vain seisoi paikallaan ja välillä sätki eteenpäin, lopulta se yhdessä vaiheessa löi maate, eikä noussut ylös, joutui valjastuksen purkamaan jonka jälkeen neiti suostui nousta ylös. No, yritettiin uudemman kerran jolloin päästiin äkemmin liikkeelle ja käytiin viiden kilometrin hölkkälenkki tiellä. Harjoitusta vielä tämä lähteminen tarvii, mutta toivottavasti se siitä. Yritin myös lenkin jälkeen vähän lyhentää sen etukavioita, kun ovat päässeet kasvamaan niin pitkiksi, onneksi se kuitenkin kohta saadaan kenkään, jolloin niitä voi kunnommin lyhennellä.
Tuli aika tylsä kuvaton postaus, mutta katsotaan, josko nyt pikkuloman aikana pääsisi vähän kuvia napsimaan. Taas tuntuu, ettei hengähdysväliä ole, kun tekemistä olisi niin paljon. Loikkarikin pitäisi viikonlopun aikana saada aisoihin ensimmäistä kertaa.
Likka on käynyt jo pari kertaa kiimakontrollissa ja tänäänkin oli kontrolli. Se olisi tarkoitus astuttaa, kun viime startin jälkeen meni etunen huonoon kuntoon. Sama etunen kuin aikaisemminkin, ei onneksi pahaa ontumista, vain ravissa huomaa. Nyt olisi tarkoitus antaa sen vain laiduntaa ja kun se joutilas on, niin astutetaan. En ole ihan satavarma vielä, mihin orivalintaan nyt päädyttiin, kun pari vaihtoehtoa oli, mutta enköhän senkin saa kohta selville.
Nyt on koulun talli takana ja kesäjakso alkaisi maanantaina jolloin tallina olisi Veli-Erkki Paavolan talli. Odotan kesäjaksoa, toivottavasti siitä tulee mukava! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti