Tamman motivaatio täysi kymppi :D |
Ekat ravihevosen melassit! |
Räppärikin pääsi pienelle palauttelulenkille ja samalla tuli tsekattua, ettei startista jäänyt mitään hampaan koloon, eikä ollut jääny, mukavasti poika vähän paineissaankin vielä kopsutteli menemään ihan hyvällä tyylillä. Se sai illemmalla rokotuksenkin, kun melkein pääsi menemään liian myöhään, mutta onneksi huomattiin ajoissa.
Saa nähdä tuleeko Chili nyt huomenna jo Kaustiselle vai vasta maanantaina, riippuu ihan miten kyyti järjestyy. Joku päivä Loikkarin, Räppärin ja Piirron laumaan pitäisi tulla uusi kaveri. Ei mikään talliin jäävä(?) hevonen vaan vain kesälaitumelle tuleva neljävuotias jonkin aikaa sitten ruunattu suokki. Uskon, että noiden kolmen kanssa kuka hevonen vain viihtyy, on ne sen verran rauhallisia ja tuttavallisia, ainut joka voi vähän kovistella on Loikkari ja sen nyt saa kuriin kun vähän etukaviota kopauttaa, ainakin näin Piirto on toiminut ;D
Mikestäkin otin pitkästä aikaa ihan muutaman kuvan iltapäivällä, kun se juoksi vapaana pellolla! Se on alkanut pysymään lähettyvillä jo sen verran, että voi ihan kunnolla pitää jo irti, vaikka joskus ne korvat eivät toimikaan ja saattaa poika lähteä vähän kauemmaksi, mutta kuitenkin tulee vähän ajan päästä takaisin.
Ei muuta kuin hyvää kesäloman alkua niille, joilla se alkaa ja toivotaan, että oma kesäjakso menee mukavasti, jotta kesälomakin tulee pian! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti